25. lokakuuta 2015

PARIISI

Sain vihdoin ja viimein ladattua nää kuvat koneelle ja käytyä ne läpi. Palasin noihin maisemiin ja ihastuin yhä uudelleen. Mehän käytiin ton reissun aikana lähes tulkoon joka päivä Eiffelillä ja sen lisäksi käytettiin metroa aika lailla hyväksemme ja matkattiin ympäri kaupunkia, jolloin nähtiin muuan muassa Riemukaari ja Notre Dame. Eiffel oli illalla kaikkein upeimmillaan ja sillon ei enää ihmisiäkään niin hirmuisesti liikkeellä ollut kuten päivällä. Jos tykkää kaupunkilomista niin suosittelen kyllä Pariisia kohteena- Suomesta lentoaika ei ole kuin kolmisen tuntia ja liikkuminen paikasta toiseen on tosi helppoa! Mulla on Eiffelistä pikkuinen video vikalta illalta, mietiskelen jos sen tänne vielä joku päivä heittäisin! :-) 

16. lokakuuta 2015

PIKATERKUT PARIISISTA

Syksyiset terveiset Pariisista! Vietettiin pidennetty viikonloppu Pariisissa mun vanhempien ja Joonaksen kanssa. Palattiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kotiin ja sen vois sanoa, että kyllä jaloissa vaan kävely tuntuu! Tykkäsin kuitenkin hirveesti tosta kaupungista, vaikka oishan siellä voinut enemmän meille olla noita ostosmahiksia. Ei hirveesti nimittäin mitään löydetty- mulle tarttui mukaan pari paitaa ja talvitakki Hollisterilta (joka oli kyllä superkallis...). Joka päivä tuli käytyä Eiffelillä ja viimeisenä iltana käytiin kattomassa valoshow, joka oli kyllä hieno vaikka ei siinä mitään ihmeellistä ollutkaan :) Nää kuvat on peräisin kännykästä, parempien kuvien kanssa palaan myöhemmin sillä nyt ollaan matkalla Helsinkiin ja Haloo Helsingin keikalle! :)